Navetasta talliksi

Ruostuneen näköinen vinossa könöttävä rakennus pihassa pusikoiden seassa on toiminut alunperin navettana. Rakennuslupakuvien mukaan siinä on ollut kaksi paikkaa lehmälle ja yksi paikka possulle. Mielestäni lehmät vuonna -54 ovat olleet kovin pieniä. En tosin ole nähnyt livenä kuin yhden lehmän, se oli kauhea. Nuoruudessa minun piti hoitaa yhtä lehmää ja se oli aggressiivinen. Ei jäänyt kovin hyvä kuva lehmistä. Ja tässä vuosien varrella sen lehmän koko on kasvanut valtaisaksi, ehkäpä siksikään en ymmärrä miten pienissä tiloissa lehmät ovat majailleet.

EU sääntöjen mukaan navetan korkeus ei riittäisi edes pienille poneille. Lattiakin arvellutti. Puolet navetan lattiasta makasi maa-aineen päällä, puolet oli tehty kellarin päälle. Piirrosten mukaan navetasta on voinut lapioida lannan suoraan alaspäin lantalaan.

Koko navetta ja heinävajan puoli oli ängetty täyteen tavaraa. Näytti siltä, että sukulaiset olivat tuoneet navettaan talteen vanhat mattonsa, suksensa, patjat ja muun mitä eivät enää tarvinneet. Vein kaatopaikalle ainakin 50 homeista mattoa, 20 patjaa ja 20 paria suksia. Itse en pidä hiihtämisestä. Molemmat laudat haluavat eri suuntiin ja sauvat sekoilee siellä niiden reittien keskellä. Vanhoja työkaluja oli myös kovasti paljon. Kannoin ne tienhaaraan ja ilmoitin naapurille, josko haluaa katsoa ne ensin läpi, ennen kuin kippaan ne myös kaatopaikalle. Työkaluina lähti myös 5 kappaletta ruohonleikkureita. Olin jo päättänyt, ettei aikani riitä nurmikolle. Ajan kanssa huomasin että 500 kiloa kavioiden kannattelemana tekee puuroa nurmikosta kuin nurmikosta.

Navetan puoli siivottiin ja tehtiin siitä varustehuone. Tässä huoneessa oli joku asunutkin jonkun aikaa jäljistä päätellen. Viimeiseksi se oli toiminut joko bandihuoneena tai niiden tavaroiden varastona.

Heinävajan puolta päästiin laittamaan, kun isäni oli ensin oikaissut vajan ja tukenut kattoa ja korjannut perustuspilareita. Kehikko ei ollut kaikilta osin enää tolppien päällä, vaan muta minkä päälle navetta oli rakennettu, oli valuttanut tolppia hieman alaspäin. En tiennyt että muta valuu maassakin. Olen jo oppinut, että mutaa vastaan ei kannata alkaa taistelemaan, sen kanssa vaan on opittava elämään. Jos navetta oli kestänyt näinkin hyvin 60 vuotta, kestäkööt saman eteenpäin.

Koska heinävajasta piti tulla hevosten pihaton makuusali, tuli sen lattia valaa betonista. Jotta saimme kaivettua mutaa pois sisältä, oli tallille tehtävä tie. Ensimmäinen "paikallinen" kaivurikuski sai aikaa ja rahaa palamaan hommaan tolkuttomasti ja hevoset oli jo kuun lopussa tulossa sisään. Jouduin vaihtamaan kaivuria ja tie sekä tallin pohja olivat valmiit kolmessa päivässä. Uskomatonta. Juuri kun päätin inhota kaikkia kaivurikuskeja, niin tuli Santtu ja pelasti meidät pulasta. Ihana Santtu.

Lattian kävi valamassa ammattilainen. Heitäkin nauratti lattian saaminen vaateriin. Se onkin ainoa koko tallissa mikä on vaaterissa. Lattia ehti juuri ja juuri kuivua kaksi päivää, kun heposet muuttivat sisään. Tai siis pihallahan ne suurimman osan aikaa on, kun asuvat pihatossa. Vähän jännitti, miten puolikuiva lattia kestää. Hienosti on kestänyt.

Heposten tullessa, ei tallissa ollut muuta kuin lattia. Kovalla tuulella kun jouduimme pitämään heposet sisällä, laitettiin jokaiselle oma boxi naruista kyhäämällä, joiden päälle laitettiin loimia roikkumaan. Onneksi nää oli kilttejä tammoja.

Talliin isäni rakensi ison makuutilan, sairaskarsinan ja hoitotilan. Makuutilasta heposet pääsevät ulos silloin kun tykkäävät. Ovat erinäiset tutkimukset sitä mieltä, että hevoset viihtyy parhaiten näin. Oman tutkimukseni mukaan heposet ovat rauhallisempia pihatossa, eikä niillä ole ihmisten mielestä huonoja käytöstapoja. Omasta mielestäni heposet oppivat huonot tavat ihan ihmisten opettamana. Kun liikkuva eläin laitetaan 23 tunniksi pieneen pimeään koppiin, ilman kavereita, niin ei ole kumma kun se alkaa puremaan puuta, vetää ilmaa kurkkuunsa tai tulee agressiiviseksi ja vaikeaksi käsitellä.

Tie tallille rakennettiin vähän järeämpänä kuin oli suunnitellut, kun kaivurin piti päästä kulkemaan. Ihana Santtu siinä samalla rakensi hyvän pohjan heinän tuojan kuorma-autolle, lannan viejän rekalle ja hevoskuljetus autoille. Kaupunkilaisrouvakin mahtuu peruuttamaan peräkärryn tietäpitkin tallin eteen.

Meillä on tallissa ollut jos jonkinlaista asujaa. Heposia on otettu koulutukseen ja käytöksen muokkaukseen ja myyntiin valmistamiseen. Osa on ollut ihan pähkähulluja, osa on viikon meillä oltuaan olleet aivan kaikkien käsiteltävissä. Yhteistä kaikille heposongelmille on ollut se, että aina ihminen on ongelman aiheuttanut tavalla tai toisella. Yksi syntymähullu on ollut. Sitä ei saatu muokattua, omistajakin oli selvästi jo kokeillut kaikkea. Siinäkin oli orivalinta mennyt ihmisen toimesta pieleen. Jos ori on kaista ja periyttää sitä, ei sellaista kaunista poikaa kannata edes miettiä käyttävänsä.

Tallirakennus on vuosien kuluessa laajentunut. Puuvajakin muuttui makuutilaksi. Siihen toivon joskus vielä saavani sen oman varsan. Aika näyttää. Isompi ja loputon ongelma pihaton kanssa on tämä entinen järven pohja. Jos vuonna -54 olikin lehmät pieniä, niin nykypäivän 500 kiloinen kavioeläin rikkoo järvenpohjan pinnan noin 30 cm syvyydeltä. Siis mutavelliä 30 senttiä. Mudassa ei ole mitään kivaa ja sitä on aina liikaa. Isäni sanookin, että muta käyttäytyy kuin vesi, liikkuu vaan hitaammin. Olen yrittänyt tutkia mudan sielun elämää ja tehdä muta ratkaisuja vasta kun ymmärrän mihin se perustuu. Mutaa voi peittää oljella. Olki on kaunista, heposet tykkää siitä. Mutta siitä tulee ajan kanssa lisää mutaa. Hakkeelle käy samoin. Kaupungeissa on muotia laittaa kaikki hiekalle. Laitoin minäkin tallin edustan hiekalla, mikä on oikein hyvä. Muuhun tarhaan ollaan ajettu hiekkaa käsipelillä. Hiekan ongelma on se, ettei se kellu. Eli jos ei kellu, uppoaa. Useampi hiekkakuorma ollaan jo hukattu entiseen järvenpohjaan. Ei sieltä myöskään löydy irronneet kengät tai naulatkaan. Hiekan yksi ongelma on, ettei meillä olevat hevoset tykkää siitä. Ja jalkaongelmia alkoi ilmaantua hiekan jälkeen. Meillä ei ole ollut hiekan syöntiä, kun syövät heinät häkistä.

Loputon mudan sielun elämän tutkiskelu jatkuu. Tällä hetkellä olemme laittaneet hiekan alle muovimattoja. Tienpohjakangas menee hevosten vuoksi aivan mutkalle ja palasiksi. Paksuissakin matoissa on ongelma. Hiekka-alueet pitää rajata, ettei heposet pääse astumaan maton reunalle. Jokainen reunalle astuttu askel painaa mattolta hiekkaa mutaan ja sitä ei takaisin saa. Hiekalta pitää myös kerätä lanta ja heinä pois. Muuten niistäkin tulee mutaa.

Mistäkö tiedän, ettei hevoset tykkää hiekasta. Meillä osa tarhasta on maa pohjalla. Ja kun heposet saavat valita, ne mieluummin seisovat ja nukkuvat mutapohjalla, kuin hiekalla. Ne eivät myöskään piehtaroi hiekalla, jos voivat valita maapohjan. Ei heposetkaan tykkää syksyn mutakeleistä, mutta taas niiltä kysyttäessä, ne mielummin hengailee mutapohjalla kuin sisällä tallissa tai hiekalla. Me loimitetaan hevosia sateella, koska itsestä se näyttää niin pahalta hevoset syyssateessa ilman loimea.